STAY TUNED
Pentti ei oo impotentti... 11.3.2017 17.3.2017 näkee KUL:n esikoislevy “Pentti ei oo impotentti” virallisesti päivänvalon. 3 vuoden, 4 kuukauden ja 23 päivän odotus on vihdoin ohi. Enpä olisi projektia aloittaessa uskonut, millainen projekti levyn tekeminen on. Näiden vuosien aikana olen oppinut valtavasti uutta. Erityisesti olen oppinut kaksi asiaa. Ensinnäkin sen, että unelmistaan täytyy pitää kiinni ja täytyy olla rohkeutta myös toteuttaa niitä, vaikka usein matkan varrella korttitalo tuntuukin romahtavan. Ja toiseksi olen oppinut arvostamaan valtavasti sitä työmäärää, jonka kuka ja minkä tahansa alan taiteilija joutuu tekemään taiteellisen tuotoksen loppuun saattamiseksi. “Pentti ei oo impotentti” on tarina suomalaisesta miehestä ja hänen edesottamuksistaan elävässä elämässä mitään sen kummemmin kaunistelematta. Levy tulee myyntiin Levykauppa X:n sivuille perjantaina 17.3.2017. Levyn voi luonnollisesti tilata myös suoraan taiteilijalta sähköpostilla osoitteesta hanns-j.sajaniemi@korttelin-uudet-lapset.fi Käy ehdottomasti kurkkaamassa levyn sisältöön esittelyvideosta klikkaamalla tästä. Muistakaa levittää KUL:n ilosanomaa iloisilla mielin! Peace! Hanns-J. Olipahan talviuni... 13.4.2016 Huomenta... Moni varmasti luuli jo KUL:n kuolleen, vaan sepä ei kangistukaan niin hätäseen. Pitkän hiljaiselon jälkeen pääsette pian taas todistamaan KUL:n nousua uuteen kukoistukseen. KUL:n kokoonpano on jälleen muokkautunut, ja levykin on loppusuoralla. Mitään päivämääriä en uskalla levyn suhteen lupailla, koska kokemus on opettanut, että aina jotain tulee väliin, vaikka kuinka yrittäisi pitää aikatauluista kiinni. Yksi asia on kuitenkin varmaa: uuden levyn ensimmäinen biisi musiikkivideoineen julkaistiin 26. huhtikuuta 2016 YouTubessa. Vaikka tässä taiteilijasieluja ollaankin (tai ehkä juuri siitä syystä), niin sen verran tämä (globaalin) valtakunnan ryöstökapitalistipolitiikka on alkanut ottaa pannuun, että tuo mainittu ensimmäinen musiikkivideo tulee ottamaan melko jyrkästikin kantaa edellä mainittuun asiaan. Käy katsomassa musiikkivideo Hyvä veli tästä. Näillä on päästävä eteenpäin, ja päästäänkin. KUL:n debyyttilevy “Pentti ei oo impotentti” on määrä julkaista siis pian. Pysykää kanavilla ja seuratkaa myös KUL:n liikkeitä Facebookin ihmeellisessä maailmassa. Peace! Hanns-J. Pitkäsoittoa ja muuta... 7.9.2014 Morjensta kaikille täältä studion syövereistä. Debyyttilevy alkaa olla loppusuoralla. Sen tekemiseen on mennytkin sitten pitempään kuin odotettiin. Sitä on nyt hierottu niin kuin KUL:lla on tapana, mutta se on kannattanut. Levystä tulee KUL:lle ominaisesti erilaisia genrejä yhdistelevä kokonaisuus, joka ei taatusti jätä ketään vakavaksi (paitsi ehkä herätysteltassa asustelevia). Debyyttilevy paketoituu Pentistä kertovan tarinan ympärille ja on KUL:lle ominaista pikkutuhmaa soitantaa. Bändin kokoonpano on jälleen muuttunut. Uudeksi pianistiksi on saatu Antti Pitkäjärvi, joka on pitkän linjan muusikko. Kunhan debyyttilevy saadaan julki, alkaa tienoilla tapahtua; olkaa siis tarkkana, kun ikinuoret, ja mieleltään lapsenomaiset karjut päästetään irti. Luvassa on keikkailun lisäksi muutakin mukavaa, joten... ...pysykäähän kanavilla. KUL:n muodonmuutos! 22.2.2014 Hyvää alkanutta vuotta 2014 kaikille. Tässä hieman tilanneraporttia KUL:n touhuilusta. Alkuvuosi 2013 meni meiltä bändin kokoonpanoa ruuvatessa ja loppukeväästä bändiin saatiin uudet muusikot. Uutta KUL:a tulivat edustamaan basistiksi Timo Raita ja kitaristiksi Hannu Seppä. Molemmista herroista on artikkelit uudessa Korttelin sanomat -julkaisussa. Kyseisessä julkaisussa on myös tarkemmin kerrottu kaikista niistä kommervenkeistä, joita bändi joutui käymään läpi uusien soittajien löytämisessä. Mutta rehellisesti täytyy sanoa, että tämä tuskien taival kannatti! Ajoimme loppukevään ja syksyn aikana uusia herroja KUL:n sisään ja soundi alkaa olla kohdillaan. Aloitimme myös ensimmäisen levyn tekemisen lokakuun loppupuolella ja sen olisi tarkoitus valmistua kevään aikana. Keskitymme tällä hetkellä levyn tekemiseen, mutta satunnaisia keikkoja on varmastikin tiedossa. Olimme tämän lisäksi myös tekemässä musiikkeja lyhytelokuvaan “Katkera sivumaku”. Myös tästä on artikkeli uudessa Korttelin sanomat -julkaisussa. Olkaahan tarkkana, sillä tulemme julkaiseman päivityksiä, videonpätkää ja ehkä muutakin matskua ennen levyn julkaisua, joten... ...pysykäähän kanavilla! Hanns-J. Helou, helou 2013! 21.2.2013 Hyvää uutta vuotta 2013 kaikille. Uusi vuosi on KUL:lla lähtenyt verkkaisesti liikkeelle. Bändin kokoonpano on  pienoisen muutoksen kourissa, mikä tarkoittaa sitä, että musiikillisesti me käymme tällä hetkellä taiteellista tyhjäkäyntiä. Kunhan palaset saadaan taas loksahtamaan kohdilleen, niin uutta pikkutuhmaa KUL:a on taas odotettavissa. Ensimmäinen levykin on periaatteessa vain studiota vaille valmis, eli kunhan nekin palaset loksahtavat, niin KUL:sta kajahtaa. Mutta tämänkin asian tiimoilta... ...Stay tuned! Hanns-J. Kilisee, kilisee KULkunen...! 21.12.2012 Näin on saatu vuosi 2012 kohta pakettiin ilman maailmanloppua (jess!) ja muuta ikävää... Kiitos kaikille KUL:n kuuntelijoille! Toivottavasti musiikkimme on miellyttänyt teitä tähän asti. Vuonna 2013 on KUL:lta odotettavissa lisää musiikkia ja muutakin häröilyä, joten toivottavasti olette kanavilla. Eli ei muuta kuin HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2013! OMG!... eikun UMK! 4.12.2012 Toukokuussa 2012 saatiin päähämme, että otetaan osaa Uuden musiikin kilpailuun 2013. Kyllähän meitä aluksi
STAY TUNED MUSIIKKI KEIKAT KUVAT & MEDIA UUTISET BIOGRAFIA KONTAKTI
KUL
Korttelin uudet lapset
carpet cleaning palm beach
carpet cleaning palm beach